Paina alla olevista linkeistä nähdäksesi lisätietoa tapahtumista.
Yhteisömessut kauppakeskus Iso Myyssä 11.11.
Tillsammans! Yhdessä! Pohjoismaisia elokuvia perheille ja kouluille 30.9.-7.10.
Kuukauden pohjoismainen elokuva 26.9.
Pohjoismailla on yhteinen arvopohja. Muun muassa ihmisten yhdenvertaisuus ja julkisen vallan vastuu ovat luoneet ilmapiirin, joka tuottaa uskoa tulevaisuuteen. Hienoja perinteitä, joita kannattaa vaalia, varsinkin nyt, kun maailmalla myrskyää.
Joensuun Pohjola-Norden ry on osaltaan mukana tässä työssä. Se järjestää ja tukee monenlaista toimintaa, muun muassa seuraavia: pohjoismainen kirjallisuusviikko, ystävyysmessut, Pohjolan pidot, Lucian päivä, pohjoismaiset vieraat ja vierailut.
Siinä joitakin tuottamistamme iloista ja hyödyistä. Tule mukaan ottamaan osaa niihin. Entä ne haitat? No, jos uskoo vanhaan hokemaan "tieto lisää tuskaa", niin siinä tapauksessa mukana toimimisesta on haittaa.
Me Joensuun Pohjola-Nordenin aktiivit kuitenkin ajattelemme, että maailman ymmärtäminen ja oman lähialueen syvällisempi tunteminen pikemminkin vapauttaa ja antaa hyvän elämän välineitä.
Vuonna 2021 yhdistyksemme täyttää 75 vuotta.
Yhteystiedot
Kontaktuppgifter
Yhdistyksen sähköpostiosoite
joensuu@pohjola-norden.fi
Puheenjohtaja
Sinikka Marila
Varapuheenjohtaja
Aila Ollikainen
Sihteeri
Mari Pesonen
Taloudenhoitaja
Riikka Kolehmainen
Muut hallituksen jäsenet:
Hilkka Korhonen
Mikko Honkanen
Maarit Räsänen
Peter Sjölund
Théo Silnicki Kettunen
Katja Laakkonen
Katarina Liljeqvist